View Viisaampi Marketing portfolio in Pinterest.

 

Internet Explorer 6–8 ei tue kaikkia sivuston ominaisuuksia. Selainpäivitys myös tietoturvasyistä suositeltava!

 

Ajankohtaista

Viisaampi blogi, uutiset, tiedotteet

Pelillis­tyminen, itsensä haas­taminen ja viheliäiset ongelmamme

14.11.2013 – , Viisaampi blogi, 2 kommenttia

Health 2.0 -konferenssin ja sen innoittamien keskustelujen seurauksena mielessäni on pyörinyt muutamia lisähuomiota vaativia aiheita. Hyödynnän tämän tilaisuuden käsitelläkseni niistä yhtä: pelillistäminen – mitä se on, mitä se ei ole, ja miten laajalle sen merkitys oikeastaan ulottuukaan.

eko-GDA

Kuten aina ”buzzwordeja” käsiteltäessä itse asiaan päästäkseen täytyy ensin puskea aihetta ympäröivän hälyn läpi. Sanoja ei käytetä informaation välittämiseen pelkästään käsiteltävästä aiheesta, vaan myös viestin laatijasta itsestään, ja tämä pätee erityisesti suosituimpiin muotisanoihimme.

Hieman kärjistäen: syntyy valtava määrä viestintää, jonka tärkein tehtävä on yksinkertaisesti todeta viestijän tietävän kyseisen sanan olemassa­olosta ja näin edistää hänen sosiaalista statustaan tai liike­toimintaansa. Lopputuloksena termi on kaikille tuttu, mutta sen tulkinnat vaihtelevat huomattavasti.

Juuri näin on käynyt myös pelillistämiselle. Toisessa ääripäässä pelillistämistä palvotaan taikasauvana, jota heilauttamalla ongelma kuin ongelma katoaa kuin itsekseen. Vastareaktiona on syntynyt vähintään yhtä kärkevä näkemys, että koko ilmiö on täysin merkityksetön vedätys. En allekirjoita näistä tulkinnoista kumpaakaan.

Mitä pelillistäminen ei ole?

Melko yleisestä virhetulkinnasta poiketen pelillistäminen ei tarkoita sitä, että otetaan jokin tietokone-, konsoli- tai mobiilipeli, ja vaihdetaan siihen pelillistettävään teemaan sopivat grafiikat ja äänet. Putkimies-Marion tilalle vaihdettu TYKY-Marko tallomassa selkävaivamonstereita ja haaveilemassa viimeisessä kentässä häämöttävästä eläkeputkesta voisi itse asiassa olla varsin viihdyttävä peli, mutta pelillistämisen kanssa sillä ei olisi juuri mitään tekemistä.

Tämä voi äkkiseltään vaikuttaa olkinukkejen polttamiselta, mutta nähtiinpä Santa Clarassa tämän­henkistäkin tulkintaa, jopa esiintymislavan puolella ja ihan paikallisen Piilaakson peliyrityksen julkaistussa tuotteessa.

Pelillistäminen ei myöskään ole sitä, että keskeytetään tekeillä oleva työ, tehdään hetki jotain viihdyttävää ja hauskaa älypuhelimella, ja sitten palataan takaisin työn pariin tuon hetken verran aikataulusta jäljessä. Tällaistakin väittämää kuulee – siis, että pelillistäminen on jotakin irrallista ja tarpeetonta, ylhäältä käsin väkisin tyrkytettyä toimintaa, joka vain häiritsee varsinaista prosessia. Varmasti tällaisiakin hankkeita on muoti-ilmiön huumassa nähty, mutta näiden kohdalla voidaan korkeintaan puhua epäonnistuneista pelillistämisyrityksistä.

Mitä se sitten on?

Jotta en itse sortuisi kuvailemaani hälyviestintään, tässä oma määritelmäni: pelillistäminen on tapa helpottaa abstraktien pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttamista rytmittämällä niitä aivojamme luontevammin motivoivalla välittömällä palautteella. Peli-etuliite on perusteltu siinä mielessä, että kaikki pelien suunnittelu on pohjimmiltaan näiden välittömien, myönteisten ja kielteisten palautteiden rytmittämistä houkuttelevalla tavalla.

Voi kuitenkin olla, että juuri tuo etuliite on osaltaan lisännyt käsitteen virhe­tulkintaa ja vähättelyä – kukaties olisimme paremmin kartalla vaikkapa jonkin motivoinnista johdetun termin äärellä.

Oletetaan nyt yksin­kertaisuuden nimissä, että tuo kuvailemani määritelmä on juuri se oikea. Tästä seuraa välittömästi kaksi melko merkittävää huomiota: ensinnäkään pelillistäminen ei ole millään muotoa uusi juttu, ja toisekseen siihen ei välttämättä tarvita minkäänlaista laitetta tai apuvälinettä.

Tämä saattaa sotia kaikkea sitä vastaan, mitä monet ovat pelillistämisestä ymmärtäneet, mutta omasta mielestäni kumpikin väite pitää paikkansa.

Otetaan muutama esimerkki: spinning on pelillistettyä kuntopyöräilyä. Kymmenen kohdan laihdutusohjelma on pelillistetty dieetti. Vastaan­tulijoiden rekisteri­numeroiden bongaaminen on pelillistetty tapa saada lapsi­perhe mummolaan yhtenä perheenä. AA-kerho on pelillistetty keino irroittautua päihde­riippuvuudesta.

Miksi siis tämä häly juuri nyt?

Jos pelillistäminen on tuntunut joltain mahtavalta, vähän mystiseltä uutuudelta, voi tällainen määritelmä tulla katkerana pettymyksenä. Jos ilmiö onkin ikivanha ja tuttu, onko koko kohu sitten täysin turha?

Ei suinkaan. Ilmiö on voinut olla olemassa pitkään, kunnes sopivalla hetkellä olosuhteiden muuttuessa siitä syntyykin kokonaisia yhteis­kuntia muuttava uusi käytäntö. Onhan vaikkapa kirje­kavereita maailman toiselta puolelta voinut hankkia iät ja ajat, mutta olisi silti melkoista saivartelua väittää, ettei internet muuttanut globaalia kommunikointia mitenkään.

Tietotekniikan kehittyminen on muuttanut myös pelillistämistä. Erityisen tärkeässä asemassa tässä ovat aina käden ulottuvilla olevat mobiili­laitteet, joiden avulla voi taltioida ja käsitellä suuria määriä dataa, tuoda se intuitiivisella ja selkeällä tavalla esiin ja kommunikoida käytännössä viiveettä minkä tahansa yhteisen motiivin ympärille muodostuneen yhteisön kanssa.

Nämä ominaisuudet ovat mahdollistaneet pelillistämisen laajentumisen täysin uusille alueille, ja juuri tästä kohussa mielestäni on pohjimmiltaan kyse.

Kuten Team Finlandin lipun alla Kaliforniassa esiintyneitä suomalais­yrityksiä seuraamalla oli todettavissa, on toki myös tekijöitä, jotka ovat sisäistäneet, mistä on kyse. Monet heistä ovat julkaisseet tai julkaisemassa tuotteita, joista voi lähivuosina tulla hyvinvointi- ja terveysalan uusia suurmenestyksiä.

Uskon, että henkilö­kohtaisten haasteiden saralla – ajankäytön, elämäntapojen, terveyden ja hyvinvoinnin hallinta, näin esimerkkeinä – tullaan vielä näkemään monia oikeasti hyödyllisiä, kaupallisestikin menestyneitä gamification-tuotteita.

Pelillistämisen valjastamattomat voimavarat

Entä, jos kurkottaisimmekin vielä korkeammalle? Jos emme tyytyisikään yksityisten, arkisten haasteiden hallintaan, vaan alkaisimme tosissamme pohtimaan, olisiko pelillistämisellä annettavaa meitä kaikkia koskettavien, yhteis­kunnallisten ongelmien ratkaisemiseen? Ainakin ne ovat abstrakteja, vaikeasti hallittavia ja lamaan­nuttavan suuria – siis mitä otollisinta maaperää pelillistämiselle.

Oletko koskaan ajatellut, että ilmaston­muutokselle pitäisi tehdä ”jotain”? Tai fossiilisten poltto­aineiden yltiö­päiselle kulutukselle? Tuonti­tuotteidemme epämääräisille tuotanto-olosuhteille? Ja sitten jatkanut arkisia puuhiasi todeten, että noille asioille ei yksi ihminen nyt vaan mahda mitään?

En halua millään muotoa vähätellä lain­säädännön ja yritys­vastuun osuutta näiden viheliäisimpien ongelmiemme ratkaisussa – päinvastoin, ilman niitä yksityiset ponnistelumme eivät missään nimessä tule riittämään. Mutta niiden lisäksi tarvitaan historiallisen mittava kollektiivinen asennemuutos, jotta selviämme tulevien vuosi­kymmenten haasteiden edessä.

Meidän täytyy lakata käyttäytymästä kuin lapset karkki­kaupassa ja tietoisesti luopua osasta sitä yltä­kylläisyyttä, joka on saatavillamme. Lähes mahdotonta, tiedän, mutta välttämätöntä. Siksi täytyykin käyttää kaikki saatavilla olevat konstit, pelillistäminen – siis suurten haasteiden rytmittäminen välitöntä motivoivaa palautetta antavilla elementeillä – muiden joukossa.

Kannan oman korteni kekoon esittämällä pienen, kulutuksen hillitsemiseen pyrkivän pelillistämis­idean: ekologinen GDA. Viitteellinen päivä­saantihan on monista elintarvike­pakkauksista tuttu merkintä, joka pyrkii arki­päiväistämään ruokavalion terveellisyyden arvioinnin ilmaisemalla eri ravintoaineiden saannin prosentti­osuuksina vastaavista suosituksista.

Entä jos ympäristö­vaikutuksille olisi samantyyppinen järjestelmä? ”Tämä henkilöautolla kulkemasi työmatka sisälsi niin ja niin monta prosenttia aikuisen viitteellisestä hiili­dioksidin päivä­tuotosta”, ja niin edespäin. Auttaisiko se sinua hahmottamaan arkipäiväisten valintojesi ympäristö­vaikutukset paremmin? Motivoisiko se sinua kenties jopa muuttamaan tottumuksiasi kestävämpään suuntaan?

Julkaistu alunperin Sitran blogissa.

2

Kommenttia

  • Samuli Viitasaari

    Lue hieman täsmennetty esitys ecoGDA:sta (englanniksi): http://viisaampi.fi/eco-gda/

  • Onnittelut näin myöhässä voittosi johdosta. Osallistuin itse kahden ystäväni kanssa samaan kilpailuun. Kisa oli hyvin tiukka ja kovatasoinen.

    Tämän blogi-kirjoituksen erityiseksi ansioiksi täytyy lukea se, että huomautat, että pelillistäminen ei ole mikään uusi ilmiö. Se on ollut osa ihmisyyttä aina ja nyt asia tulee vain ilmeiseksi, koska tietotekniikka on kehittynyt. Evoluutiopsykologian edustajat näkevät, että kyseessä on tärkeä osa nisäkkäiden hermojärjestelmää. Mainostan tässä vähän omaa blogiani, jossa tätä käsittelen. http://gamify.fi/pelin-ja-leikin-biologinen-perusta/ Tuossa kirjoitan aiheesta. Mielestäni pelillistämisessä kannattaa aina huomioida, että biologia on kaiken pohjalla.

    Vaikuttaa siltä, että pelillistäminen etenee tällä hetkellä yrityksen ja erehdyksen kautta. Saman aikaisesti pelitutkimus ja kognitiivinen psykologia tutkii viihteellisempiä pelejä. Kun pelillistämisestä tulee merkittävämpi osa pelitutkimusta, voidaan odottaa suuria muutoksia työntekemiseen.

Ota kantaa

Kiitos!