Viisaampi.fi julkaistu, tutustu →

Haaste

Markkinointiala on jakautunut kahtia – menneisyyden ja tulevaisuuden tekijöihin. Menneisyyden tekijöitä on vielä paljon, ja useimmat ovat onnellisen tietämättömiä tulevasta muutoksesta.

Miten menneisyyden tekijän tunnistaa?

Helposti. Menneisyyden tekijä uskoo, ettei markkinointialalla tarvitse välittää toimintansa ympäristö- tai yhteiskuntavaikutuksista. Hän uskoo, että joku muu kantaa vastuun hänen puolestaan – tilaaja, lainsäätäjä, mainonnan eettinen neuvosto… kuka tahansa paitsi hän itse. Hän uskoo, ettei etiikan kaltaisille turhakkeille ole kysyntää, ja että alalla ei ylipäätään voi pärjätä muuten kuin palkkatappajan kylmällä moraalilla.

Se ei ole hänen vikansa. Siihen hänet on opetettu, ja sitä hän tietää yhteiskunnan häneltä odottavan. Mutta hän ei muista, että yhteiskunta on hän. Yhteiskunnan odotukset, vaatimukset ja periaatteet ovat hänen odotuksiaan, vaatimuksiaan ja periaatteitaan – ja sinun, ja minun. Me luomme yhteiskunnan joka päivä uudestaan henkilökohtaisten ratkaisujemme näköiseksi. Ja yhteiskunta on muuttunut. Vaikkei hän ehkä vielä tiedä sitä itse, menneisyyden tekijä juoksee tyhjän päällä kuin piirretyn kojootti.

Haaste Sinulle

Haastan Sinut, suomalaisen markkinoinnin vaikuttaja, mukaani tekemään tulevaisuutta. Jos toimit politiikassa, vaadi liike-elämältä eettisesti kestävämpää toimintaa. Jos olet mielipidevaikuttaja, mieti haluatko edustaa menneisyyttä vai tulevaisuutta ja toimi sen mukaisesti. Jos olet markkinoinnin tilaaja, kysy miten sitoutunut tuottajasi on ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen – ja miten se näkyy käytännössä.

Ja jos olet itse markkinointialalla, kuten minä, vaadi itseltäsi enemmän. "Osa-aikaeettisyys" ei riitä. Se joulun alla Kultahuipun toivossa revitelty pro bono -kampanja ei riitä. Korulauseet www-sivustosi Arvot-osiossa eivät todellakaan riitä. Sinun täytyy huomioida toimintasi ympäristö- ja yhteiskuntavaikutukset päätöksenteossasi aina, ei vain silloin kun siitä on sinulle välitöntä hyötyä.

Käytännössä

Jos et tiedä, mistä aloittaa, voit purkaa haasteen osiin, vaikka näin:

  • Liiketoiminnan läpinäkyvyys. Hinnoittelu ja alihankintaverkostot ovat selkeät ja aina asiakkaiden nähtävillä. Esimerkki: Viisaampi markkinointi esittelee yhteistyökumppaninsa aina avoimesti asiakkaalleen, eikä koskaan lisää heidän laskutuksensa päälle piilokatteita.
  • Yhteistyökumppaneiden valinta. Suosi muuten samantasoisista tuottajista ympäristö- ja yhteiskuntavastuuseen aidommin sitoutunutta. Kerro sidosryhmillesi, että asialla on sinulle merkitystä. Esimerkki: Viisaampi markkinointi käyttää itse ja suosittelee asiakkailleen ensisijaisesti ympäristösertifioituja painoja ja vihreällä sähköllä toimivia palvelintiloja.
  • Markkinointimateriaalien media- ja tuotantovalinnat. Suosi ympäristökuormitukseltaan pienempiä ja yhteiskunnallisilta vaikutuksiltaan terveempiä mainosvälineitä ja tuotantotekniikoita. Esimerkki: Viisaampi markkinointi suosittelee käyttämään painotöissä kierrätettyjä tai FSC/PEFC-merkittyjä paperilaatuja aina kun mahdollista, ja muistuttaa myös kokonaan paperittomista julkaisuvaihtoehdoista.
  • Fyysinen toimintaympäristösi. Valitse toimistotilojesi laitteet, tarvikkeet ja tarjoilut niiden ympäristö- ja yhteiskuntavaikutukset huomioiden. Esimerkki: Viisaampi markkinointi käyttää 100 % kierrätettyä toimistopaperia ja energiaa säästävää LED-tulostusteknologiaa. Kahvi- ja teetarjoilut ovat aina Reilun kaupan tuotteita.
  • Suunnittelemiesi viestien avoimet ja piilomerkitykset. Älä harjoita harhaanjohtavaa markkinointia, ja mieti tarkkaan millaisia arvoja ja asenteita suunnittelemasi viestintä edustaa ja vahvistaa. Esimerkki: Viisaampi markkinointi ei halua suunnittelemallaan viestinnällä edistää piintyneitä seksistisiä asenteita tai välinpitämättömyyttä ostopäätösten ympäristö- ja yhteiskuntavaikutuksia kohtaan.
  • Asiakaskuntasi. Kyllä, asiakaskuntasi. Esimerkki: Viisaampi markkinointi uskoo ensisijaisesti kannustamisen voimaan ympäristö- ja yhteiskuntavastuullisuuden edistämisessä. Tuntikorvauksestani saa 5 % alennuksen jo valitsemalla sähköisen laskutuksen paperilaskun sijaan – yleishyödylliset järjestöt ja esimerkiksi ISO-ympäristösertifioidut yritykset ovat oikeutettuja jopa 15 % kiinteään alennukseen. Ihan tavallisella pk-yrittäjällä ei siis ole mitään syytä pelätä, ettei “kelpaisi” asiakkaakseni. Sen sijaan räikeä välinpitämättömyys omia ympäristö- ja yhteiskuntavaikutuksia kohtaan estää yhteistyömme. Esimerkiksi “viherpesukampanjoihin” Viisaampi markkinointi ei ole oikea kumppani.

Haastetut

Viisaampi markkinointi valitsi haasteen kohteeksi 100 Suomen merkittävintä markkinointialan vaikuttajaa, mukaanlukien poliittisia vaikuttajia, kuten istuva presidenttimme sekä europarlamentaarikkomme, mielipidevaikuttajia, markkinoinnin tilaajia ja tuottajia.

Poliittiset vaikuttajat

  • Alexander Stubb
  • Anneli Jäätteenmäki
  • Eija-Riitta Korhola
  • Hannu Takkula
  • Jyrki Katainen
  • Liisa Jaakonsaari
  • Mitro Repo
  • Nils Torvalds
  • Pekka Haavisto
  • Petri Sarvamaa
  • Riikka Pakarinen
  • Sampo Terho
  • Sari Essayah
  • Satu Hassi
  • Sauli Niinistö
  • Sirpa Pietikäinen
  • Susanna Koski
  • Tarja Cronberg

Mielipidevaikuttajat

  • Alexa Aavarinne
  • Anna Vanhanen
  • Antti Apunen
  • Björn Wahlroos
  • Iina Moukola
  • Jari Parantainen
  • Jari Sarasvuo
  • Jarkko Kurvinen
  • Jenni Ukkonen
  • Juulia Valtanen
  • Katleena Kortesuo
  • Mika Mäkeläinen
  • Nadja Kamara
  • Niina Tapojärvi
  • Pauli Aalto-Setälä
  • Riku Vassinen
  • Sara Vanninen
  • Terho Puustinen

Markkinoinnin tilaajat

  • Eeva Talvikallio
  • Frank Johansson
  • Hanna Sauroja
  • Hannu-Pekka Laiho
  • Ilpo Kiiskinen
  • Janne Sivonen
  • Juha Aromaa
  • Jussi Förbom
  • Jussi Kivipuro
  • Kristiina Kumpula
  • Liisa Rohweder
  • Marja-Riitta Ketola
  • Mika Railo
  • Outi Pärnänen
  • Petri Väisänen
  • Riku Eskelinen
  • Steven Vanholme
  • Tom Selänniemi

Markkinoinnin tuottajat

  • Alex Nieminen
  • Ami Hasan
  • Annika Suni
  • Anu Igoni
  • Brian Kaszonyi
  • David Gamrasni
  • Eka Ruola
  • Elina Autio
  • Emilia Gustafsson
  • Heikki Lehto
  • Jani Virtanen
  • Janne Uotila
  • Jon Granström
  • Joni Kukkohovi
  • Juha-Matti Raunio
  • Juho Wallenius
  • Jukka Jänönen
  • Jukka Kurttila
  • Jukka Peltonen
  • Jussi Lindholm
  • Jussi Nurmio
  • Jyrki Poutanen
  • Kari Eilola
  • Marco Mäkinen
  • Mia Sirkiä
  • Mikael Nemeschansky
  • Mikko Helme
  • Mirjami Mäkinen
  • Nanna Järvinen
  • Niko Jyränoja
  • Petteri Lillberg
  • Rainer Lindqvist
  • Rami Björkberg
  • Reeta Hietalahti
  • Sami Thessman
  • Sami Tikkanen
  • Sami Viitamäki
  • Satu Yrjänen
  • Sini Vilkkula
  • Taneli Mattelmäki
  • Theodor Arhio
  • Timo Silvennoinen
  • Tobias Wacker
  • Topi Lintukangas
  • Vesa Tujunen
  • Ville Ojala

Kiinnostuitko?

Levitä sanaa! Jaa haaste Facebookissa, LinkedInissä tai Twitterissä. Mitä enemmän huomiota haaste saa, sitä suurempi paine markkinointialalla syntyy siihen vastaamiseen.

Tiedustelut ja yhteistyöehdotukset:
Samuli Viitasaari
+358 45 117 5544
samuli (at) viisaampi.fi

Viisaampi markkinointi
Facebookissa
LinkedInissä
Twitterissä
Pinterestissä

Rekisteriseloste